



PIDÄMME AUTOMUSEOTA
Mikä on Suomen pienin ja kaunein? Ikaalisten Automuseo. Se löytyy Kauppakeskus Kompista, jonne on esteetön pääsy, ja saamme touhuta sen parissa juuri niin paljon kuin haluamme. Niin sinäkin, kun liityt jäseneksi! Vähintään pari kertaa vuodessa pistämme esille näyttelyitä, joissa nähdään ajoneuvoja eri vuosikymmeniltä. Tilassa kahvitellaan, suunnitellaan reissuja ja pidetään huoli siitä, että toimintaa pysyy kiinnostavana ja elävänä. Mukaan pääsee helposti – kuin kala veteen tai vaari pullaostoksille.








Kokonsa puolesta museo on yllättävän suosittu käyntikohde, joka on saanut monenlaiset kävijät innostumaan siinä määrin, että kohta joku väittää kaikkien Suomen kansalaisten – ja ehkä koko Euroopankin – olevan velvollisia piipahtamaan täällä ainakin kerran elämässään. Ja miksei muualtakin maailmasta! Esillä on ranskalaisia klassikkoautoja ja Citroënin erikoisuuksia eri vuosikymmeniltä, joista riittää ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa. Nostalgiaa, tunnelmaa ja pieniä löytöjä on tarjolla saman katon alla. Pääsy on vapaa, joten tule vain käymään.




Osoitteessa Karhoistentie 3, Ikaalinen, Kauppakeskus Kompin pääkäytävällä.
Läheltä: Auto kamelien sukua.
Läheltä: Helmi Orvokki talossa.
Todiste: 1960 Citroen 2CV:n moottori .
Kuva: 2CV viedään museolle.

MUSEOKÄYNTI KANNATTAA
Siitä jää hyvä mieli – ja ihmettely siitä, miten sadan vuoden aikana on tullut niin huimaa kulkuneuvokehitystä.
LÄHDE VIRTUAALIKIERROKSELLE
Ihan kuin olisit siellä itse.
TAI KATSO VIDEOKOOSTE
Tämän hetken näyttelystä.

TÄMÄN HETKEN NÄYTTELYMME








Iloiset Ranskan Pastillit 01.05.26 - 31.12.26


Tämän hetken näyttelymme esittelee kiinnostavan kokonaisuuden ranskalaista ajoneuvokulttuuria otsikolla Ranskan pastiilit. Näyttely tuo esiin Citroënin ainutlaatuista suunnittelua ja ajattelutapaa – millaisia nämä ajoneuvot ovat, missä niitä on käytetty ja millainen rooli niillä on ollut niin arjessa kuin harrastekentässä. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Citroën-harrastajien kanssa, Suomen 2CV Kilta Tampereen jaoksen toimesta, ja se on rakennettu Ikaalisten kauppakeskus Komppiin, Suomen pienimpään automuseoon. Jaos kokosi näyttelyyn edustavan kattauksen ranskalaisia klassikkoja eri vuosikymmeniltä. Näyttely avattiin vapun alla, ja yleisö pääsi tutustumaan ajoneuvoihin 1.5. alkaen.
Esillä on monipuolinen valikoima Citroënin ikonisia malleja, jotka kuvastavat merkin omaperäistä insinööritaitoa ja rohkeaa muotoilua. Mukana ovat muun muassa varhainen A-malli vuodelta 1953, käytännöllinen 2CV4, sekä sen rinnakkaismallit Dyane ja Ami 6, jotka edustavat ranskalaista arkiautoilua parhaimmillaan.
Näiden lisäksi nähtävillä on harvinaisempi Méhari, kevyt ja erikoisrakenteinen avoauto, sekä Citroënin 2CV-pakettiauto vuodelta 1970. Näyttelyssä pääsee tutustumaan myös tekniikkaan lähemmin – esillä on erillinen moottori ja vaihdelaatikko, jotka avaavat Citroënin teknisiä ratkaisuja konkreettisella tavalla. Yhdessä nämä ajoneuvot muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, joka kertoo ranskalaisen autoteollisuuden omaleimaisuudesta. Näyttely havainnollistaa, kuinka eri vuosikymmeninä on kehitetty ajoneuvoja käytännöllisistä kansanautoista erikoisempiin harrasteajoneuvoihin – aina omaleimaisella ranskalaisella otteella.
Suomen 2CV Killan Järvisuomen kehätien kierros ohittaa Ikaalisen sunnuntaina 12.7., ja näyttely on mukana yhtenä tutustumiskohteena. Tervetuloa kokemaan ranskalaisen autohistorian persoonallinen maailma. Viralliset avaajaiset pidetään 9.5.

Kuva: 1953 A malli, Eiffel tornin alla.
Kuva: Hyvä vieras, olet tervetullut.
Kuva: Citroen 2CV:n vaihdelaattiko.
Kuva: Ranskalainen promenaadi.

LÖYDÄT MEIDÄT
TÄÄLTÄ
Löydät museon Kauppakeskus Kompista, kolmostien vierestä – täydellinen valinta perhekäynnille tai kahvitauolle. Jos tulet E12:ta pitkin, tähtää Ikaalisten kohdalla Kauppakeskus Kompin liittymään. Kun käännyt Kolmostieltä Palinperäntielle, olet jo käytännössä perillä: alue on noin 500 metrin päässä, osoitteessa Karhoistentie 3.
Käyntiajat ovat normaalisti ma–pe 07–21, la 08–21 ja su 09–21. Poikkeusajat näkyvät täältä: https://www.komppi.fi/saapuminen-ja-info. Olemme auki aina, kun kauppakeskukseen pääsee sisään.


